torstai 17. syyskuuta 2015

Uusia alkuja

Huhuu... Onko täällä enää ketään...? Muistaako kukaan mua...? Kääk. En syyllistä vierailijaa jos vastaus kumpaankin taipuu mieluummin siihen kieltävään suuntaan.

Katselin nolostuneena edellisen postauksen timestampia: melkein vuosi sitten! Huh huh. Miten mä kuvittelin että olisin jotakin raapustanut tämän vuoden puolella jossain välissä jonnekin... Sekin olis kyllä aika säälittävää, eletäänhän jo loppuvuotta. Nyt on todellinen tarve ryhdistäytyä.

Ensinnäkin mä olen tätänykyä yrittäjä, joten käyntikortista löytyvä blogiosoite voisi olla mieluiten silleen ihan aktiivinen niinku kans! Toisekseen aika tai sen ajan käyttö ei enää kelpaa tekosyyksi, koska tätä minä teen, tätä blogista tuttua maailmaa läpikäyn joka viikko, ja nyt ihan elääkseni vieläpä. Työhuoneella kuluu suurin osa arjesta ja läppäri on yleensä aina auki kuitenkin. Ja koska kotisivut on koodattu mutta toistaiseksi odottelevat sisältöä, mun olis varmasti hyvä edes jotain kautta kuopsuttaa sitä parin metrin multakerrosta yltäni pienemmäksi, mikäli mielin saada tekemisiäni päivänvaloon ja kiinnostuneiden näköpiiriin. Mulla on ollu suuri ikävä tänne, mutta se kynnys, se perhanan kuviteltu kynnys palata ja jatkaa on joskus pienemmissäkin asioissa ihan naurettavan taidokas lamaannuttaja.

Työpöytä pienessä helsinkiläiskaksiossa vaihtui siis työpöydäksi työtilassa jota ateljeeksikin voisi kutsua, ja päiväduunit muuttuivat astetta vakavammaksi yksin pakertamiseksi toiminimen muodossa. Ostin aviomieheni kanssa omakotitalon lisärakennuksineen Kirkkonummelta, ja tajusinpa että muutin sattumalta erään toisen bloggarin naapuriin! Hyvän maun omaava, tyylikäs ja varsin kuuluisakin Esmeralda rakentaa myöskin uutta elämää tuossa kivenheiton päässä. Ollaan muutettu samoihin aikoihin. Mä en tunne Essiä, enkä paljasta tarkempaa osoitettani tässä yhteydessä, mutta on mukavaa huomata että tässä sopessa on sitä jotain; täällä luonnon ympäröimänä mutta kuitenkin sivistyksen ulottuvilla on kaiketi jotenkin helpompaa toteuttaa itseään. Oma vertailukohta on toisaalta asiaa selittävä - mua ei varmaankaan vaan ole tarkotettu ahtaisiin tiloihin suurkaupunkiin, ei ainakaan siinä tilanteessa jossa halusin taiteesta itselleni ammatin ja toimeentulon. Tässä samalla tulee osaselitys hiljaiselolle. Talon etsiminen, asunnon myyminen, muutto ja tähän kaikkeen kulunut aika ja vaiva oli välillä tosi lannistavaa ja pelottavaakin. Muuton jälkeen kevät ja kesä kului enimmäkseen pihatöihin ja oman yrityksen käynnistämiseen liittyviin asioihin, ihan uusiin juttuihin sopeutumiseen. Ja vasta pikkuhiljaa mä koen alkavani toipua parhaan ystäväni menetyksestä, jos sellasesta nyt edes toivutaan. Edellisen ja tän postauksen välissä on ollut hyvin paljon ihan pelkkää pimeää.


Mutta. Jospa nyt. Jospa nyt taas. Aion jatkossakin kirjoitella kuvataiteilijan, käsityöläisen ja yrittäjän arjesta kuvallisen oheismatskun kera. Olenhan mä myös ensisijaisesti vaimo ja outolintu ja kissaäiti edelleen, joten veikkaan että joku tylsä ammatillisuus tai markkinointihenkisyys pysyttelee enimmäkseen siellä rivin välissä. Alkajaisiksi mua saa seurata vaikka Instagramissa - se on ollut tänä vuonna ainoa väylä jonka kautta oon jaksanu osoittaa edes joitain elonmerkkejä itestäni muille kuin välittömille läheisilleni. Ihan samoja asioita ja tuotteita mä oon tehnyt kuin ennenkin, mutta en vaan oo jaksanut julkistaa niitä. Toivottavasti jollain on vielä kiinnostusta tätä blogia kohtaan!

Terkkuja! Hengissä ollaan!


1 kommentti: