tiistai 6. elokuuta 2013

Silmäys syksyn sävyihin ja suunnitelmiin

Mä ihastuin aivan totaalisesti tiettyihin sävyihin joita näin muutamissa syys-talvi -katalogeissa. Niiden pohjalta päätin, että ainakin mun maalausten lähtökohtana toimii tulevana syksynä nämä murretut, tummahkot turkoosit, lilat ja punaiset, mustan ohella. Mä en seuraa muotia enkä trendejä muuten kuin poimimalla sen, mistä itse todella pidän. Etenkin jos väreistä on kyse, hrrrr, vain harvat ja valitut päätyy kankaalle...





Aika herkullisia, was? Lopullisiin töihin tulee strutsinsulkia, antiloopinkalloja, sarvia, luita; maalattuina siis. Ekat kerrokset on jo valmiita mutta mä en oo vielä aivan varma lopullisesta jäljestä, joten kehittely jatkuu.

Tänään palaveroitiin joulukuisen pop-up -myymälän tiimoilta. Minä ja neljä muuta taidekäsityöläistä vallataan Helsingin keskustassa sijaitsevan Lasipalatsin Akkuna-galleria 2.-23.12. 

Tässä kuvia joistakin aiemmista pop-upeista. Ei yhtään huono sijainti joulupuodille; vastapäätä Forumia.



Palaan asiaan vielä myöhemmin pitkin loppuvuotta! Puhuttiin alustavasti, että järkättäisiin bloggaajille ja toimittajille omat avajaiset tiistaiaamupäivänä 3.12. - kommentteihin saa vinkata, jos on kiinnostusta tulla paikan päälle kurkkimaan ja kuvaamaan. Myynnissä tulee siis olemaan kotimaista taidetta ja taidekäsityötä: grafiikkaa, keramiikkaa, koruja, maalauksia, rautalankatöitä ja sisustustavaraa, kaikkea ihanaa ja persoonallista. Me kolme HUONE ett RUMin naista ollaan kaikki mukana, lisäksi kaksi pitkän linjan taiteilijaa Kirkkonummen suunnalta. Nyt on vasta elokuu, mutta kerrankin ollaan hyvissä ajoin liikkeellä.

2 kommenttia:

  1. Juu, tuntuu ihan uskomattomalta. :) Saas nähdä, kannattiko! Koskaan ei voi olla täysin varma kun ns. kilpailijoina on ympärillä Stockat ja Sokokset ynnämuut...

    VastaaPoista