lauantai 20. heinäkuuta 2013

Am I Back?

Päivityshiljaisuus on johtunut lomailusta, joka lieni erittäin tarpeellista. Mä ajattelin aluksi itsekin, että ilman kellonajoista riippuvia velvollisuuksia ehtisin maalata ja tuunata ja väkertää kaikessa rauhassa. Kirjoitella tänne. Totta on, että aikaa siihen oli, mutta ei halua! Sit mietin, että no mitenpä loma siis erottuisi työstä jos tekisin tuntipalkkaa lukuunottamatta kaikkea muuta tavanomaista aamusta iltaan? Ei mitenkään? Annoin siis itselleni luvan vain olla. Kuten oon paljastanut, kärsin arkisin vimmatusta tekemisen pakosta joka toisinaan äityy epämukavaksi ja lamaannuttavaksi syyllisyydeksi. Uskaltauduin pitkästä aikaa päästämään siitä ajattelumallista irti. Odottelin kyllä musta lähtökohtaisesti kumpuavaa, spontaania maalausintoa, mutta sitäkään ei tullut. Oikeastaan ainut vähänkään luova toiminta johon aivokapasiteetti on riittänyt, on ollut muutamien korujen tekeminen.

Ollaan vietetty puolison syntymäpäiviä, oltu epätavallisen sosiaalisia ja toisaalta hyvin epäsosiaalisia. Nukuttu liikaa ja liian vähän. Pelattu liikaa videopelejä ja luettu liian vähän kirjoja.

Nyt teen pehmeää laskua takaisin arkirutiineihin näyttelyvalvontojen ja satunnaisten putiikkivuorojen myötä. Lukijoita on täällä silti riittänyt, ja mun taulumyynnille ja -tilauksille kuuluu hyvää, joten kiitos siitä kaikille!

Tänään on tiedossa kollegojen kesken illanistumista katetussa puutarhassa, shaalin alla lämmittelyä takkatulen ääressä ja työhön liittyvistä asioista kasuaalisti keskustelemista ja suunnittelua. Selailin äsken yhtä valloittavaa katalogia koskien mahdollisia syksyn myyntituotteita ja joku jännä tunne heräsi sisällä. Se oli inspis.


Tyhjän seinän äänettömät vaatimukset. Tästä lähdetään, taas. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti