torstai 23. toukokuuta 2013

Sekalaista sepostusta

Aina kun on aikaa tehdä postaus, kun ne oikeat työt on tehty, tiirailen kuvapankkitilejäni ja huokailen huulta purren. Mistä mä alotan? Mitä tänään, näistä kymmenistä asioista? Näitä kuvia on niin miljoona! Ja projekteja ja ideoita tuplaten! Wäääää.

Noh, ainakin mun piti tehdä jo viikkoja sitten läpiluotaus metalliesineiden ruostuttamisesta ja muusta siihen liittyvästä, mutta sitten reippaana ja aikaansaavana tyttönä k(l)ikkailin jotain ja huomasin, että tässä koneessahan kaikki vahingossakin deletoidut asiat katoaa peruuttamattomasti eikä vaan lennä paperitolloina väliaikaseen roskakoriin josta ne voi katumuksen hetkellä kaivaa esiin... whoooooops. Sinne jonnekin meni siis kasa kuvamateriaalia koskien metallipurkkien ja muiden asioiden keinotekoisesti nopeutetusta vanhastuksesta. Oli muuten aika hyviä kuvia, odottelivat vaan kuvatekstejä.

Ruoste on kyllä erittäin IN, joten palaan siihen vielä. Vähän voin kiusata tässä vaiheessa, nämä näppäsin putiikilla pari päivää sitten. Paljoa eivät kerro, mutta silti:




Joo, vähän harmittaa. Olin lajitellut aika paljon ennen&jälkeen -otoksia jotka nyt sitten katselee alaspäin varmaan hymyillen tuolta jostain bittitaivaasta. Niiden ei vaan ollut tarkotus saada omaa 15 minuutin julkisuuttaan tässä välissä.

Onneks ruostutusprosessi on nopea ja kohtuullisen helppo joten se on toistettavissa, ja toisaalta ne  aiemmatkin purkkilopputulokset on edelleen olemassa ja niistä saa uusia kuvia, jos kaikkia ei kiinnosta lähtökohta, mutta katsotaan nyt milloin ehdin jatkaa siitä mihin jäin.

Muutamat kyltit tuli valmiiksi viime viikolla, näitä vilauttelinkin jo aiemmin. Tein kenttätutkimusta puutarhapäivillä ja otoksen perusteella totesin, että mun pöljä huumori saatettiin ehkä jopa hoksata.





Tuo lautatavara noissa isommissa kylteissä oli muuten pirullista (sain ystävältä vanhan omakotitalon rempan jäljiltä kaikenlaista puuklapia). Mikään naula tai tahdonvoima ei meinannut upota että saisin ketjut kiinni, mutta lopulta onnistuin. Tämä ihana vanha huussin tai vastaavan ovi toimii hienosti ripustusalustana.


Puolison pyynnöstä tein sitten WC:n oveen tämän meille kotiin. Kieltämättä kävi ihan sama mielessä kun noita muita kuvasin nimenomaisen vessan ovenkahvassa. Ku siis koko mun elämähän on jatkuvaa luomisen tuskaa hei! Etenkin kahvin jälkeen. Kahvilla leikitty tuon patinoinnin kanssa.


Muutaman korttipohjan sain tehtyä tuossa yksi päivä. Näihin mun mielestä jollain tavalla lingvistisesti herkkä suomen 'onnea' kävi taas sitten paremmin kuin englannin kirjainhirviö 'congratulations'. (Ja oli muuten helpompi&nopeampi kirjoittaakin!) Katotaan nyt miten viimeistelen nämä vai kehtaako näitä edes tehdä loppuun. Lyijy ja tussi ja tajunnanvirta.




Tässä hain mulle sopivaa ilmettä jossa näyttäisin siedettävältä ja löysin tämän aina yhtä luotettavan! Kaikki luukut ja lävet kiinni.


Seuraavana kalenterissa kummittelee Uudenmaan kuvataidejärjestöjen ryhmänäyttely johon mä helpostirevähtäviä aikatauluja venytellen oon luvannut itselleni yrittää mukaan. Mä niin näen sen viimeisen illan. Mutta kun tilaisuus on, ja näin esitteen, intuitiivisesti vaan nakutin aivoihini että "tuonne", eikä sitä enää saa sieltä pois.

Näyttely on jurytetty eli esille pääsevät työt valikoidaan kaikkien tuotujen joukosta. Mä itse pidän jurytystä aina hyvänä asiana. Välillä on vaikea ymmärtää jurytyksen lopputuloksesta loukkaantuvia osapuolia - jos siis on sattunut jäämään näyttelyn ulkopuolelle ja ottaa sen henkilökohtaisesti. Kokonaisuushan kaikessa monesti ratkaisee - varsinkin taide-elämyksissä - ja useisiin sillisalaatti-ripustuksiin osallistuneena oon sitä mieltä, että yhtenäisyys ja karsinta on palvelus sekä näyttelytoimikunnalle, vierailijoille että taiteilijoille ja taiteelle itselleen. Jurytys ei myöskään ole työnä sieltä helpoimmasta päästä joten multa ainakin lähtee suuri kunnioitus niitä kohtaan, jotka sen suostuvat tekemään hyvän, toimivan tai mielenkiintoisen näyttelyn vuoksi. Eihän kenenkään tasapainoisen tekijän taiteellinen omanarvontunto voi riippua siitä, ettei oikeasti jokainen aikaansaatu teos vaan välttämättä sovi maailman jokaiseen ryhmänäyttelyyn. Ja toisaalta: monesti omia maalauksiani vihanneena oonkin itse päässyt mukaan johonkin kokonaisuuteen jossa niille löytyykin ihan uusi näkökulma; joku on nähnyt mun töissä (suhteessa muihin) jotakin, mitä mä itse en. Ei näistä voi perustellusti loukkaantua eikä ylpistyä.


Tuolla siis ehkä mukana ensi viikolla! Saa nähdä.

Oli muuten avoliittoa solmiessa tietenkin ihan suunniteltu juttu että kissatkin sopii sisustukseen täydellisesti. Näiden lisäksi meillä interieröi vielä kaksi mustaharmaabeigeä tilataide-esinettä. Viime viikolla saatiin vihdoin taulutkin seinille. Mä oikeesti välillä otan näitä kuvia ihan siksi että kaikki on niin mieluisan neutraalia ja kaunista. :') Vaikka hetki ei oliskaan kattilaisille se kaikkein imartelevin...



Uusin hiukan ulkonäköä täällä. Sain pientä kritiikkiä liiasta sälästä, mutta pidän tässä pääni; tämä ei ole virallinen kotisivu vaan sarja otteita eräästä elämästä, ja mun elämä on visuaalinen kaaos, päässä ja livenä, ja sitä kaaosta kokoan ja hajotan kaiken aikaa. Teen kaikkea ja se kaikki on aina meneillään tai tuloillaan. Tahdon että se tosiasia välittyy. Tän näkönen mä oon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti