torstai 25. huhtikuuta 2013

Pian juhlitaan puutarhassa!

Maanantaiaamu oli aurinkoinen, kun ajeltiin kohti Inkoota auto täynnä taiteilijoita ja taidetta; takapenkki, peräkontti ja muu liikenevä tila oli ahdettu luultavasti liikennelakeja uhmaten äärimmilleen, jotta mukaan saatiin kaikki. Multa kuusi maalausta, kollegoilta mm. suurikokoista, kehystettyä grafiikkaa ja keramiikkaa. Muutama töyssy ja kurvi oli vähän 'kääk'. Kahvikin läikkyi niin että mun itsetehty kangaskassi sai uuden kuosin! Eikä ihmistä oo tarkoitettu nousemaan seitsemältä aamulla, voin kertoa, ei ainakaan yökyöpelitaiteilijaa...

Gallerialla odottikin jo muita osallistujia aikaansaannoksensa esiin levitelleinä. Purettiin kamat autosta ja ryhdyttiin töihin.

Teen vielä kokonaisen postauksen omistettuna Galleria Karaijalle, sillä se edustaa ainakin mulle kaikkea uskomattoman ihanaa, kaunista ja herkullista, mitä vain taiteeseen ja taidekäsityöhön voi liittyä. Siellä on pakko käydä muulloinkin kuin näyttelyitä ripustelemassa, se on terapeuttinen paikka, vähän kuin toisesta ulottuvuudesta. Mulla on aikamoinen karaijakuvapankki koneella,  ja kartutin sitä vielä enemmän maanantaina, täytyis vaan ehtiä koota niistä jotakin, joka edes etäisesti tekis oikeutta Karaijan tunnelmalle. Ensipuraisuna lukijoiden on tyytyminen kotisivuihinFB-yhteisöön sekä blogiin. Taidepuodin ja gallerian pyöritys yksin vie hurjasti aikaa ja energiaa, siksi itse paikan päällä näyttää paaaaljon upeammalta, kuin näistä linkeistä koskaan näkee. Ystävä ja kollega Maarit tekee hurjan hienoa työtä. Karaijasta lisää siis myöhemmin, kattavammin, laajemmin. Me huomattiin maanantaina heti ensimmäisenä ihana, sammaloitunut betoniuurna pihassa.


Ja mä ihastuin ruosteiseen maitotonkkaan ovensuussa, niitä oli myös sisätiloissa rekvisiittana. Karaija on perustettu vanhan navetan tiloihin, ja mä oon kasvanut lehmien seassa itsekin. (Mikähän ilta tässä kieuin miehelle ikävääni lehmien kosteiden turpien ominaistuoksua kohtaan. Se haastaa vakavasti kissantassujen tuoksun. Vasikat ja niiden vaaleanpunaiset turvat, joka suuntaan sojottavat, kömpelöt ja laihat jalat, ojennetun käden ympärille kietoutuvat karheat kielet, maidonkorvikkeen hiukan epätasainen rakenne muoviämpärissä. Kaipaan.)


Ripustus on aina hiukan haastavaa, olkoonkin, että toisinaan kaikki tuntuu alusta saakka keskenään harmoniselta, mitä vaikkapa taiteilijoiden tyyleihin tulee. Silti menee hetki, että kokonaisuus hahmottuu, ja mä huomaan että mun on itse päästävä tiettyyn vireeseen että saan omat työni paikalleen. Kuluu useampi croissantti ja kahvikuppi kunnes työ alkaa sujua. Ja monesti tuntuu, että mä olen se, joka ei kuulu joukkoon, heh. Mun työt on yleensä... mustia. Mutta aina seiniltä joku soppi mulle löytyy, joku yhteneväisyys toisiin teoksiin. Ja mustassahan on kaikki värit! Niin ne viisaat ainakin väittää. Tässä kuvassa näkyy Pepita Stigzeliuksen, Sirpa Rahdun ja Ritva Salmen töitä.


Näissä Johanna Vireahon koruja.



Mun maalaukset sattuikin lopulta sopimaan Ritva Salmen keramiikan kanssa yksiin. Näyttelyiden ripustuksissa hauskinta on nää ennalta-arvaamattomat ahaa-elämykset.




Tykkäsin itse tuosta kolmiulotteisuudesta jonka reliefit toi mun töiden rinnalle.

"Ai katos, juhannusruusuja!", joku huudahti. "Ai, onko?", mä kummastelin. "En minä tiiä mitä mä maalasin, mut kiitti, nyt niillä on nimi!" Paikalla oli myös toimittaja, jonka kanssa puhuin samasta aiheesta: että kukkateema ei tosiaan ole ominta mua, mutta otin haasteen vastaan. Hyvä vaan, jos joku löytää tuolta jopa jotain tiettyjä lajikkeita, mulle kun asettelu merkitsi enemmän, kuten yleensä. "Just tuolla lailla ne hohtaa kesäyössä, tiedätkö, just kun ne alkaa kukkia." Hyvä - töiden nimiksi tuli Midsummer Roses I - II. Nimien keksiminen on jotakin aivan liian vaikeeta välillä.

Tässä vielä yksittäin nuo näyttelyssä roikkuvat maalaukset.

Midsummer Roses I

Midsummer Roses II
(vähän tärähtänyt näemmä, mutta sitähän tää elämä monesti on)

Fill My Vase

Getting There / Waterlilies I

Getting There / Waterlilies II

The Black Dahlia
(joka olikin tuttu viime viikolla puretusta toisesta näyttelystä)

En ollu ihan tyytyväinen lumpeenkukkiin. Niiden kanssa tapahtui se outo  kemiallinen reaktio, että kun tapani mukaan viimeistelin maalaukset lakkapinnalla (sävyt tulee selkeinä ja kirkkaina esiin, kontrastit tarkentuu), noin tunnin kuluttua alkoikin alta mystisesti paistaa entiset työt! Mustia viiruja joka puolella. Oli aloitettava alusta, tehtävä pohjat uusiksi, eikä toisella kertaa lopputulos tietenkään ollu sama, johon olin intuitiivisesti alunperin päätynyt ja ollut harvinaisen mielissäni. Mutta näillä mennään. Jos tahdot taiteilijaksi, valmistaudu jatkuvaan epäonnistumisen kanssa elämiseen. :D

Mulla on vakiona myös pari muuta maalausta Galleria Karaijan taidelainaamossa myynnissä, tässä niiden tämänhetkiset paikat.



En paljastanut vielä paljoakaan kokonaisuudesta, joten kannattaa tulla näyttelyn avajaisiin tämän viikon lauantaina klo 14 alkaen! Mä oon vastuussa myös näistä kutsareista, joissa näkyy tarkemmat tiedot. Tarjolla kuohuviiniä ja mansikoita ja tietysti arvon taiteilijat sekä upea galleria ja galleristi. Tervetuloa! Karaija on todellakin näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka.



3 kommenttia:

  1. Kiitos Maisa! Itse olet lahjakas ja odotan sinulta vielä paljon ja pitkää uraa taiteilijana. Tervetuloa Karaijaan!
    Maarit, Karaijan " karjakko"

    VastaaPoista
  2. Oon huono yleensä tykkäämään maalaustaiteesta,
    mutta nuo sinun taulut on hurjan kiehtovia.
    Kattelen ja kattelen ja kattelen... :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos aivan uskomattoman ihastuttavista maalauksistasi! Kts. fb :)

    VastaaPoista